Pikkujoulut 13.11.2010
Perinteisen pikkujouluohjelman lisäksi tänä vuonna oli mahdollisuus nauttia myös kampaajan ja manikyristin palveluja.

Perinteisen pikkujouluohjelman lisäksi tänä vuonna oli mahdollisuus nauttia myös kampaajan ja manikyristin palveluja.

Yhdistyksen hoitajat tekivät näytehoitoja messuilla ja samalla veivät reiki-sanomaa eteenpäin. Saimme hoidoistamme hyvää palautetta: asiakkaamme olivat kehuneet hoitajamme muille näytteilleasettajille.

Toisella Türin matkalla oli mahdollisuus myös lisäretkiin Riikaan ja Tartoon.

Nastolan reikipäivillä opittiin fengshuista, täytettiin oman elämän onnenpyörä ja herkuteltiin kasvissosekeitolla ja mansikkajuustokakulla.

Tervehdin ilolla kaikkia jäseniämme ja kiitän siitä luottamuksesta, jonka olen saanut, kun minut on valittu yhdistyksen puheenjohtajaksi kaudelle…

Tämän vuoden pikkujouluissa kuulimme luennon Aikidosta ja nautimme japanilaisen aterian juomineen.

Porvoossa näytehoitomme antoivat kokemuksen reikistä monille sellaisille henkilöille, jotka eivät koskaan olleet kuulleetkaan tai kokeilleet reikiä.

Yhdistyksen ensimmäinen Viron matka.

Japanilaisen kulttuurin päivänä teimme reikihoitoja trooppisessa puutarha Gardeniasa.

Yhdistyksen hoitajat suuntasivat Sysmään näytehoitoja tekemään. Samalla veimme reiki-tietoisuutta eteenpäin.