Sielunkuvien maalausilta Kaija Juurikkalan kanssa 17.3.2017

Henkisen hyvinvoinnin ilta, Eheys-keskus, Malmi, Helsinki

Maaliskuun vielä valoisa alkuilta Helsingin Malmilla. Parikymmentä reikiyhdistyksen jäsentä ja vierailevana tähtenä Kaija Juurikkala: elokuvaohjaaja, kirjailija, sielunkuvien maalaaja.Taiteilija. Aikaa viivähtää punatiiliseinien suojassa, tuttujen kanssa rupatellen ja Kaijan työskentelyä seuraten. Näistä aineksista oli rakennettu tämänvuotinen Henkisen Hyvinvoinnin Ilta.

Kaijalla oli edessä melkoinen urakka: tusinan verran ihmisiä maalattavaksi ja aikaa kolme tuntia. Jo alustaalkaen kävi ilmi, että nyt ei olla pipertelemässä yksityiskohtien äärellä. Kaijan tapa työskennellä on uskomattoman nopea. Hänellä on kyky katsoa kohdettaan ja aistia tästä jotain olennaista ihan kysymättä. Ennen aloittamista mallilla oli halutessaan lupa valita mistä väristä lähdetään liikkeelle, ja valmiissa maalauksessa tuo väri saattoi olla se hallitseva. Tai sitten, Kaijan itsensäkin yllätykseksi, hänen siveltimestään tulikin jotain ihan muuta. Sillä yllätyksiä tämä prosessi oli täynnä. Maalarin itsensä suusta kuultiin usein huudahduksia, kuten ”Hups, tähänhän tulikin temppeli” tai ”Oho, miltähän tämä näyttäisi ylösalaisin käännettynä?”, tai ”Kato, sulle tuli nyt tähän laiva”.

Kaija Juurikkala maalaa kuvaa, joka on maalaustelineellä, Kuvan etualalla maalaustarvikkeita.

Työskennellessään Kaija sanoitti kulloisellekin maalattavalle teemoja, joita tästä aisti sekä kertoili tarinoita maalausmatkoiltaan, joita hän tekee ympäri Suomen erilaisissa ympäristöissä aina kirjastosta huonekaluliikkeeseen. Punaisena lankana Kaijan filosofiassa oli leikin henki: sielunkuvien maalaaminen on hänelle leikkiä, koska leikin kautta ihminen saavuttaa rohkeuden ja todellisen luovuuden, joista Kaija itse oli elävä esimerkki. Jokainen maalaus on kuin elämä itse, prosessi, jonka päätepiste on tuntematon. Kaija puhui siitä, miten tärkeää on saada pöytä puhtaaksi, jotta jollain uudella ja tuntemattomalla olisi tilaa kasvaa ja tulla esiin. Lopputulos, valmis taulu, oli aina yhtä uniikki kuin mallinsakin, eikä taiteilija itsekään aina tiennyt, miten päin se pitäisi signeerata.

Mallina istuminen oli varmasti jokaiselle omanlaisensa kokemus. Itselläni päällimmäinen fiilis oli kokemus nähdyksi tulemisesta. Kaija kykeni vangitsemaan minut kankaalle sellaisena, kuin siinä hetkessä Malmilla olin. Pensseleitä pestessäni pääsi spontaani huokaus: Se näki mut! Uskoisin, että tämä oli vallitseva tunnelma maalattujen joukossa, koska useimmat lähtivät illasta kotiin tyytyväisinä ja uusi taulu kainalossaan.

Teksti: Kaisu Sutinen