Kävin reikikurssin – ja kuinkas sitten kävikään?
Yhteiskunnassamme on selvät sävelet jokaiselle, joka tykkää kulkea valtavirran mukana. Lääketieteellä on käypä hoito -suositukset, kirkossa kymmenen käskyä ja Isä meidän, ja koulussa opetussuunnitelma. Ja tiukan paikan tullen Helsingin Sanomat ja sen haastattelemat asiantuntijat pystyvät selittämään, miten asiat ovat. Kaikkiin näihin on turvallista nojautua, ja sääntöjä noudattamalla saattaa päästä elämässään pitkälle. Mutta miten käy, kun lähdetkin seikkailemaan valtavirran ulkopuolelle? Käyt vaikka reikikurssin. Opettelet meditoimaan. Senpä jälkeen saakin harjoittaa arviointikykyään ihan jatkuvasti. Kerron muutaman havainnon ihan omasta elämästä.
Ensimmäisellä reikikurssilla opeteltiin energiahoitamisen alkeet. Ennen hoitoa liitettiin kädet yhteen rinnan edessä ja pyydettiin hoidettavalle sitä energiaa, joka on tämän parhaaksi. Reiki on sillä lailla vekkuli menetelmä, ettei se kerro, mistä pitäisi pyytää. Se, jolla on maailmankatsomus mietittynä, pyytää sieltä, mistä on tottunut pyytämään. Jumalalta, universumilta, kuka nyt mistäkin. Itselläni ei tuota osoitetta ollut mietittynä ollenkaan ja siitäpä seurasikin hämmennys. Energia virtasi, sen saattoi helposti tuntea. Mutta mistä se tuli? Mihin tässä pitäisi uskoa, mihin luottaa? Kun on kerran myöntänyt itselleen, että energia virtaa, hoitaa ja parantaa, sitä katsoo maailmaa uusin silmin, vähän kuin uskoon tullut. Mutta samaan aikaan huomaa olevansa entistä varovaisempi ja jopa skeptisempi. Edessä avautuu uusi tie, jolta viitat puuttuvat. Mikä on turvallista? Mitä haluan?
Toiminnasta, joka ennen oli ulkoa päin ohjattua, tulee sisältä päin ohjattua. Huomaan, että en enää nielekään ihan kaikkia valmiita totuuksia sellaisenaan. Itsestäni ainakin tuli tietyssä mielessä skeptisempi kuin ennen reikikurssia. Juu, eihän minulle ole ongelma tunnustaa todeksi sitä, että reikienergian voi saada virtaamaan itsessä ja muissa ja tämä virtaus on absoluuttisen viisasta ja parantavaa. Mutta samaan aikaan huomaan, että pomon asettamat tavoitteet voivat tuntua naurettavilta ja mitättömiltä enkä enää suostu tekemään työtä samalla tavalla itseäni vahingoittaen kuin ennen. Olen myös hurjan valikoiva opettajieni suhteen. Keneen luotan niin paljon, että suostun ohjaukseen? Oma luonto nousee, ja itsekin välillä ihmettelen, että tuommoinenko se olikin. Paljon suulaampi ja terävämpi kuin olin luullut. Mutta samaan aikaan uskomattoman pehmeä, herkkä ja lempeä.
Ollessani reikiopettajan opissa osallistuin vuoden ajan senseini Karin jokaiselle reikikurssille. Yleensä kävin lounaalla naapurin nepalilaisessa ravintolassa osallistujien kanssa. Joka kerta joskus ruokailun loppupuolella joku osallistujista kysäisi, että mitäs muuten teidän puolisot tykkää, kun olette lähteneet opiskelemaan energiahoitamista. Poikkeuksetta kysyjät olivat naisia, joiden miesten oli vaikea pysyä kärryillä rouvansa äkkiä muuttuneessa mielenmaisemassa. Sillä muutoshan on selvästi havaittavissa ja joskus läheisille hämmentävä. Reikikurssiin voisi ihan aiheesta kiinnittää varoituksen: Saattaa vaarantaa urasi, ihmissuhteesi ja siviilisäätysi. Terveisiä vain kotiin ja kiitos kärsivällisyydestä.
Omia henkisiä harjoituksia voi olla viisainta olla mainitsematta työpaikan kahvipöydässä. Tai ehkä voi sanoa meditoivansa, se on melko hyväksyttävää, varsinkin, jos muistaa mainita, että parasympaattisen hermoston toimintaahan tässä aktivoidaan, ja se ihan tutkimusten mukaankin vähentää stressiä. Mutta aika harvassa ovat kuulijat, jotka haluavat kuulla sinun lähettävän parantavaa energiaa sairaalle läheiselle. Yhdelle ystävälleni ajatus huonekasvien hoitamisesta oli kerta kaikkiaan liikaa. Meistä jokainen harjoittaa arviointikykyään ja vetää normaalin ja epäilyttävän välisen rajan johonkin. Yhdelle akupunktio voi olla OK, toiselle kristallit, kolmannelle enkelit ja yksisarviset. Kunnioitan sitä, että monen raja kulkee käypä
hoito -suosituksissa tai siinä Hesarissa mutta toivoisin myös samaa kunnioitusta omia valintojani kohtaan. Sitä ei ihan hirveästi ole tarjolla Suomen kaltaisessa maassa, jossa on totuttu vetoamaan teknologiaan, tieteeseen ja kaiken voittavaan järkeen. Siksi on usein helpompi olla hiljaa itselle tärkeistä asioista.
Kun kerran on aloittanut energiahoitamisen, sen virta vie. Minut se on vienyt kehoterapian ja perhekonstellaation pariin sekä johdattanut harjoittamaan muutamia muitakin kiinnostavia juttuja. Sanottakoon vaikka, että oman olemukseni lisäksi tunnen energian virtaavan myös omasta sukulinjastani, esivanhemmilta ja luonnosta. Olen nähnyt reikin vaikuttavan myös kanssakulkijoihin: yksi irtisanoutuu työpaikasta, toinen parisuhteesta, kolmas alkaa tutkia unia, neljännestä tulee vähän selvänäköinen. Aika moni löytää oman polun. On lohdullista, että tiellä, jolla ei ole viittoja, on kuitenkin kanssakulkijoita. Osan kanssa polut risteävät hetken, osan kanssa kuljetaan pitkäkin matka lähekkäin. Reikin myötä löytyi samanmielisten yhteisö. Kun menen yhteisiin tapaamisiin, menen omieni joukkoon.
Kirjoittaja: Kaisu Sutinen