Totuus on poluton maa
”Totuus on poluton maa”, kuulin nämä sanat sensei Pauluksen sanomana. Kirjoitin sen muistiin. Lainalauseita heiltä, jotka ovat ennen meitä tätä tietä kulkeneet. Olisi pitänyt kirjoittaa paljon muutakin, mutta kuuntelin, elin, ihmettelin ja katsoin iltaisin itseäni.
Peili, tuo taianomainen seinä. Kertoo miltä näytämme, muttei sitä mitä olemme. Paitsi joskus, kun oikein tarkkaan katsoo, syvälle, voi tuntea jotain tuttua, kaukaa.
Vuosia sitten, käydessäni elämäni ensimmäisessä energiahoidossa. Oikeastaan menin keskustelemaan harjoittelemisesta, ruokavaliosta, levosta, palautumisesta yms. Kaveri kenen kanssa keskustelin, kysyi lopuksi; ”Voinko tehdä sinulle käsittelyn?”, minä vastasin; ”Mikä ettei” ja niin alkoi matkani sinne, missä ääretön kohtaa ajattomuuden, pyyteettömän rakkauden kentällä.
Saamani hoidon aikana tapahtui paljon minulle käsittämättömiä asioita, seitsemän mestarin tie meditaatio (en edes tiennyt mitä meditaatio on), itsensä hyväksyminen ja pieni aavistus siitä, mitä elämä on, miksi minä olen täällä. Kysyin hoitajalta; ”Missä tällaista hoitomuotoa voi opetella?”
Hän vastasi; ”Meillä on kurssit ja systeemit” ja jatkoi ”Älä vaan reikiä mene opettelemaan”
Ainoa sana, jonka muistin tuon illan jälkeen oli Reiki.
Seuraavana aamuna työpaikalla sormet vapisten kirjoitin hakukenttään reiki. Kirjoitin moneen hakukenttään reiki ja sain monenlaista ”tietoa” tai kokemusta. Luonnollinen jatkumo asialle oli, että kukahan noita kursseja pitää ja missä ja kuinka paljon maksaa ja ketähän sellaisilla kursseilla käy. Siitä olin ihan varma, ettei kukaan normaali ihminen!
Sinä lauantaiaamuna kun etsin autolle parkkipaikkaa K. Pauluksen hoitolan ympäristöstä oli jännitys täyttänyt auton. Aikuinen, keski-iän ylittänyt mies jännittää niin, että hoitola tai vessa on löydyttävä ja pian. Kiireiset askeleet korttelin toiselle puolen ja sormet vapisten painamaan ovikelloa. Vaimea kellon kumahdus sisäpuolelta kertoo, ettei paluuta ole. Ystävälliset, hymyilevät kasvot toivottavat tervetulleeksi ja saan samalla ohjeet miten toimitaan, joista tärkeimmät silloin olivat, missä on vessa ja mistä saa kahvia.
Yksi tai kaksi henkilöä olivat saapuneet ennen minua. Katselin heitä tarkkaan ja näyttivät ihan normaaleilta. Arkiset puheet, naurua ja ystävällinen ilmapiiri. Jonkinlainen rauha asui tässä huoneessa. Höpötin hädissäni kaikenlaista, koska sanojen taakse on helppo piiloitua. Jälkikäteen kun on muisteltu tätä ”ekaa kertaa” on hymyilty leveästi. Se mies, joka silloin astui reiki 1 kurssille, sitä ei enää ole tai on, aidompana, lähempänä itseään, lähempänä rakkautta.
Usein minulta nykyään kysytään ”Mitä se reiki on?”. Olla lähempänä elämää, itseään, olla rakkauden kanssa yhtä, pyyteetöntä auttamista ja jakamista. Muistaen, että jokainen elämä ja ihminen on omalla matkallaan, tekee omia valintojaan, oman reitin, seuraten omaa valoaan, kohtaa omat vaikeudet ja valinnat, onnen ja ilon.
Olen kokenut yhteyden eri ihmisten ja elämän kanssa kauniina hetkinä, jolloin minulla on kädet, jotka eivät tarvitse mitään, pyydä mitään, vaadi mitään.
Siksi.
Nöyrästi elämää kiittäen!
Kirjoittaja: Marko Tilles