Reikiblogi
Reikiblogi-sivulla voit tutustua jäsenistömme omakohtaisiin reikikokemuksiin. Jos haluat kirjoittaa omista kokemustasi ja julkaista sen tässä, laita tekstisi sähköpostilla osoitteeseen usuireikiryoho.finland@gmail.com. (LAITETAANKO SÄHKÖPOSTI NÄKYVIIN TÄHÄN, SITÄHÄN EI OLE MISSÄÄN). Kirjoita tekstisi suoraan sähköpostiviestiin, ei siis liitteenä. Ja mitä muita ohjeita tähän halutaan antaa mahdollisille kirjoittajille??????
Valikkosijainti blogille ”Tapahtumat” ja ”Vuosien varrelta” välissä???
Lähdin aikalailla heti täysi-ikäistyttyäni maailmalle. Mietin Lappeenrannan hyhmäisillä kaduilla pimeässä tuulen tuivertaessa kasvoille (mitä luultavammin marraskuussa), että elämän täytyy niin olla jossain muualla kun täällä. Elämän täytyy olla jotain muuta, kun tätä. En edes nähnyt vastaantulevien kasvoja ja kaikilla, myös minulla, oli kiire paikasta toiseen.
Vasta myöhemmin tajusin, että ahdistukseni syynä ei tainnut olla vain se, että Lappeenranta oli pieni ja tuntui ettei elämä liikkunut siellä. Ainainen tappelu kotona oli varmaan se pohjimmainen syy ahdistukseen. Olimme toisiamme vastaan emmekä toistemme puolella.
Matkustin vuosia, tulin aina välillä takaisin kotisuomeen euron kiilto silmissä ja lähdin takasin heti, kun oli mahdollista. Heti, kun kävi ahdistamaan liikaa. Ostin vain menolippuja, joiden ajattelin vapauttavan minut. Asuin pisimpään Latinalaisessa Amerikassa. Ensin Meksikossa, sitten Nicaraguassa ja viimeimmäksi Kolumbiassa. Tuolla mantereen osalla minua kiehtoi ihmisten eläväisyys, ruoka, talojen värikkyys, musiikki, iloisuus. Tunsin täyttyväni elämästä itsekin.
En tajunnut samalla pakenevani itseäni. Yritin epätoivoisesti täyttää sisällä olevan onton olon, jollain ulkoisella. Yritin etsiä rakkautta ulkopuolelta. En tajunnut ettei mikään ulkoa voinut täyttää tuota sisäistä onttouden tunnetta.
Kolumbiassa kuutisen vuotta sitten minun sen hetkinen maailmani romahti. Samalla sydämeni särkyi täysin, minä säryin. En tiennyt, että miten olin itseäni edes pitänyt kasassa siihen asti. Aloitin ensimmäistä kertaa tietoisesti meditaation. Istuin alas ajatusteni kanssa. Muistan, kun olin tulossa joogasta. Katsoin ylös tähtitaivaalle ja kyyneleet vieri minun kasvoilla. Olin niin pohjattoman kiitollinen siitä romahduksesta, jonka olin kokenut ja joka vielä jatkui pitkään tuon illan jälkeen. Olin niin äärettömän kiitollinen, että nauroin ääneen ja itkin. Tiesin, että minun elämä ei olisi voinut jatkua enää sellaisena, kun se oli siihen asti ollut. Olin ikikiitollinen tuosta kamalasta olosta ensimmäistä kertaa elämässäni.
Välissä olin vuoden Suomessa, mutta vielä reissukuume poltteli kantapäitä. Olin kaikkien muiden työpaikkojen lisäksi Sturenkadulla töissä kaupan kassalla monen monta tuntia. Enpä tiennyt silloin, että vuotta myöhemmin istuisin ensimmäisellä reikikurssillani tien toisella puolella.
Vuonna 2020 kävin vielä koukkaamassa Australian kautta ja olin 10 päivän vipassana kurssilla samaan aikaan, kun maailma meni kiinni. Siellä ensimmäistä kertaa kiinnitin kunnolla huomiota kehooni. Syksyllä Suomeen muutettuani elämä alkoi tuntua sietämättömältä. Tajusin, että se oli ollut tätä samaa harmaata ja ahdistavaa möykkyä aika pitkään. Matkailu ei enää ollut pitkään tuonut minulle sitä tunnetta mitä olin lähtenyt hakemaan, ehkä se ei ollut koskaa sitä antanut. Jooga ei auttanut. Tunsin, etten itse pääse enää eteenpäin. Halusin kokeilla jotain uutta.
Otin muutaman kaukoreikihoidon vastaan Instagramista löytämältäni energiahoitajalta ja tunsin jotain liikahtavan. Tuli olo, että hei tässä on sitä jotain, tämä on sitä mitä olen etsinyt. Googlasin reikikursseja Helsingissä ja pian löysin itseni Kari Pauluksen kurssilta Sturenkadulta, kauppaa vastapäätä.
Ensimmäinen kerta, kun opettajani laski käden pääni päälle, vierähti yksinäinen kyynel kuin varkain poskelleni. Jotain liikahti. Elämä minussa liikahti.
Kuinka suuri voima onkaan kosketuksessa, joka ei vaadi mitään. Joka ei pyydä mitään. Kosketuksessa, joka on vain minua varten.
Reiki on antanu minulle tilaa. Alkaa olla helpompi hengittää. En elä enää pelkästään päässäni ja tunnen kehoni paremmin. Olen tietoisempi omasta käyttäytymisestäni. Tunnistan hieman helpommin omat tunteeni, jotka olin tukahduttanut niin pitkään. Itken paljon ja nauru on vihdoin alkanut pulppuamaan. Olen tietoisempi pelkojeni olemassaolosta. Pelon ja muiden tunteiden kohtaaminen ei kyllä ole vielä kovin helppoa. Helpompaa kuin aiemmin.
Olen kuin kotikaupunkini Imatran villi koski, joka on kesytetty ja hiljennetty. Odotas vaan, kun padot murtuvat. Reiki on avannut minut elämälle ja avannut minussa virtaavaan elämän voiman kohisemaan vapaammin. Vielä olen monen asian kanssa jumissa ja matka jatkuu. Välillä turhaudun ja mietin, että mitä hiton järkeä tässä on. Elämässä ylipäätään. Yhä useammin muistan myös olla kiitollinen. Järjen hiventähän tässä ei olekaan. Elämä on isompi ja upeampi kuin järkiparka ymmärtääkään.
Etsin pitkään ja lopulta löysin. Voin vihdoin levätä ja lopettaa liian itsesuojelun, sillä olen turvassa. Olen kotona.
Yhteiskunnassamme on selvät sävelet jokaiselle, joka tykkää kulkea valtavirran mukana. Lääketieteellä on käypä hoito -suositukset, kirkossa kymmenen käskyä ja Isä meidän, ja koulussa opetussuunnitelma. Ja tiukan paikan tullen Helsingin Sanomat ja sen haastattelemat asiantuntijat pystyvät selittämään miten asiat ovat. Kaikkiin näihin on turvallista nojautua, ja sääntöjä noudattamalla saattaa päästä elämässään pitkälle. Mutta
miten käy, kun lähdetkin seikkailemaan valtavirran ulkopuolelle? Käyt vaikka reikikurssin. Opettelet meditoimaan. Senpä jälkeen saakin harjoittaa arviointikykyään ihan jatkuvasti. Kerron muutaman havainnon ihan omasta elämästä.
Ensimmäisellä reikikurssilla opeteltiin energiahoitamisen alkeet. Ennen hoitoa liitettiin kädet yhteen rinnan edessä ja pyydettiin hoidettavalle sitä energiaa, joka on tämän parhaaksi. Reiki on sillä lailla vekkuli menetelmä, ettei se kerro mistä pitäisi pyytää. Se, jolla on maailmankatsomus mietittynä, pyytää sieltä, mistä on tottunut pyytämään. Jumalalta, universumilta, kuka nyt mistäkin. Itselläni ei tuota osoitetta ollut mietittynä ollenkaan ja siitäpä seurasikin hämmennys. Energia virtasi, sen saattoi helposti tuntea. Mutta mistä se tuli? Mihin tässä pitäisi uskoa, mihin luottaa? Kun on kerran myöntänyt itselleen, että energia virtaa, hoitaa ja parantaa, sitä katsoo maailmaa uusin silmin, vähän kuin uskoon tullut. Mutta samaan aikaan huomaa olevansa entistä varovaisempi ja jopa skeptisempi. Edessä avautuu uusi tie, jolta viitat puuttuvat. Mikä on turvallista? Mitä haluan?
Toiminnasta, joka ennen oli ulkoa päin ohjattua, tulee sisältä päin ohjattua. Huomaan, että en enää nielekään ihan kaikkia valmiita totuuksia sellaisenaan. Itsestäni ainakin tuli tietyssä mielessä skeptisempi kuin ennen reikikurssia. Juu, eihän minulle ole ongelma tunnustaa todeksi sitä, että reikienergian voi saada virtaamaan itsessä ja muissa ja tämä virtaus on absoluuttisen viisasta ja parantavaa. Mutta samaan aikaan huomaan, että pomon asettamat tavoitteet voivat tuntua naurettavilta ja mitättömiltä enkä enää suostu tekemään työtä samalla tavalla itseäni vahingoittaen kuin ennen. Olen myös hurjan valikoiva opettajieni suhteen. Keneen luotan niin paljon, että suostun ohjaukseen? Oma luonto nousee, ja itsekin välillä ihmettelen, että tuommoinenko se olikin. Paljon suulaampi ja terävämpi kuin olin luullut. Mutta samaan aikaan uskomattoman pehmeä, herkkä ja lempeä.
Ollessani reikiopettajan opissa osallistuin vuoden ajan senseini Karin jokaiselle reikikurssille. Yleensä kävin lounaalla naapurin nepalilaisessa ravintolassa osallistujien kanssa. Joka kerta joskus ruokailun loppupuolella joku osallistujista kysäisi, että mitäs muuten teidän puolisot tykkää, kun olette lähteneet opiskelemaan energiahoitamista. Poikkeuksetta kysyjät olivat naisia, joiden miesten oli vaikea pysyä kärryillä rouvansa äkkiä muuttuneessa mielenmaisemassa. Sillä muutoshan on selvästi havaittavissa ja joskus läheisille hämmentävä. Reikikurssiin voisi ihan aiheesta kiinnittää varoituksen: Saattaa vaarantaa urasi, ihmissuhteesi ja siviilisäätysi. Terveisiä vain kotiin, ja kiitos kärsivällisyydestä.
Omia henkisiä harjoituksia voi olla viisainta olla mainitsematta työpaikan kahvipöydässä. Tai ehkä voi sanoa meditoivansa, se on melko hyväksyttävää, varsinkin, jos muistaa mainita, että parasympaattisen hermoston toimintaahan tässä aktivoidaan, ja se ihan tutkimusten mukaankin vähentää stressiä. Mutta aika harvassa ovat kuulijat, jotka haluavat kuulla sinun lähettävän parantavaa energiaa sairaalle läheiselle. Yhdelle ystävälleni ajatus huonekasvien hoitamisesta oli kertakaikkiaan liikaa. Meistä jokainen harjoittaa arviointikykyään ja vetää normaalin ja epäilyttävän välisen rajan johonkin. Yhdelle akupunktio voi olla OK, toiselle kristallit, kolmannelle enkelit ja yksisarviset. Kunnioitan sitä, että monen raja kulkee käypä
hoito -suosituksissa tai siinä Hesarissa mutta toivoisin myös samaa kunnioitusta omia valintojani kohtaan. Sitä ei ihan hirveästi ole tarjolla Suomen kaltaisessa maassa, jossa on totuttu vetoamaan teknologiaan, tieteeseen ja kaiken voittavaan järkeen Siksi on usein helpompi olla hiljaa itselle tärkeistä asioista.
Kun kerran on aloittanut energiahoitamisen, sen virta vie. Minut se on vienyt kehoterapian ja perhekonstellaation pariin sekä johdattanut harjoittamaan muutamia muitakin kiinnostavia juttuja. Sanottakoon vaikka, että oman olemukseni lisäksi tunnen energian virtaavan myös omasta sukulinjastani, esivanhemmilta ja luonnosta. Olen nähnyt reikin vaikuttavan myös kanssakulkijoihin: yksi irtisanoutuu työpaikasta, toinen parisuhteesta,
kolmas alkaa tutkia unia, neljännestä tulee vähän selvänäköinen. Aika moni löytää oman polun. On lohdullista, että tiellä, jolla ei ole viittoja, on kuitenkin kanssakulkijoita. Osan kanssa polut risteävät hetken, osan kanssa kuljetaan pitkäkin matka lähekkäin. Reikin myötä
löytyi samanmielisten yhteisö. Kun menen yhteisiin tapaamisiin, menen omieni joukkoon.