Akupunktioneuloja asiakkaan vatsalla

Keväinen reikipäivä 13.4.2013

Hyvänolonklinikka, Helsinki

Kevään ensimmäinen reikipäivä veti tällä kertaa puoleensa laadukkaasta hengityksestä ja kiinalaisesta lääketieteestä kiinnostuneita osallistujia aina Kuusankoskea myöten Helsingin Tukkutorilla sijaitsevalle Hyvänolonklinikalle.

Perinteiseen tapaan tilaisuuden järjestelyt oli aloitettu jo hyvissä ajoin aamuvarhaisella innokkaiden talkoolaisten voimin. Höyryävät pakuriteet ja kahvit lisukkeineen houkuttelivat ensimmäisiä uteliaita luentosalin puolelle. Tunnelma oli odottava, mutta lauantaisen leppoisa.

Reikiyhdistyksen hallituksen pj. Eija Laakso toivotti koko porukan lämpöisesti tervetulleeksi yhteiseen päivään ja pian viestikapula siirtyikin jo ensimmäisen luennoitsijan, Mikael Pennanen-Dahlbäckin, hyppysiin.

Mikael johdatteli osallistujat Éiriú Eolas -nimiseen hengitysmeditaatio-ohjelman pariin (irlannin kielellä tarkoittaa tietoisuuden kasvua). Lyhyen ja ytimekkään alustuksen jälkeen kuulijat pääsivät heti itse asiaan – kokeilemaan ja harjoittelemaan hengityksen monipuolisia vaikutuksia kehoon ja mieleen. Itku- ja nauruhengitys avasivat oivalluksia siitä, miten konkreettisesti hengityksellä voi säädellä tai avata tunteitaan. Putkihengitys puolestaan vaikutti vahvasti rentoutumisen syvyyteen, kun taas soturihengityksellä oli autuaallisen energisoiva ja puhdistava vaikutus.

Tutustuimme myös pyöröhengityksen (bioenergeettisen hengityksen) saloihin, jonka avulla voi hellävaraisesti lähteä nostattamaan tietoisuuteen käsittelemättömiä tunteita ja purkaa näitä tukoksia itselle sopivaan tahtiin. ”Kotiläksyksi” saimme ohjeet lähteä tekemään meditaatiohengitystä ”siemenellä” varustettuna. Tarkoituksena on hiljentää mieli hengittämällä sisään ja ulos tiettyjä lauseita toistaen vahvistaaksemme yhteyttä korkeampaan minään/voimaan tai miksi sitä kukin haluaakin kutsua. Luennon päätteeksi saimme kuulla, että ohjelmasta on syntymässä suomenkielinenkin cd-versio, jota voi halutessaan tilailla Mikaelin kautta. Lisätietoja Mikaelilta (yhteystiedot löydät yhdistyksen sivujen kautta kohdasta opettajat).

Koko kehoa lämmittäneen ja tietoisuutta avartaneen hengityssession jälkeen maistuikin makuhermoja hivelevä salaattilounas herkullisine lisukkeineen. Puheensorinasta päätellen luento ja ennen kaikkea konkreettiset harjoitukset herättivät keskustelua – ihmiset jakoivat vilkkaasti kokemuksiaan ja tuntemuksiaan. Ravitsemustuokion jälkeen oli aika siirtyä iltapäivän ohjelmaan.

Ilkka Westman, perinteisen kiinalaisen lääketieteen asiantuntija, esitteli meille tuhdin, lähes kaksituntisen, tietopaketin itämaisen ja länsimaisen lääketieteen historiasta, eroavaisuuksista ja tavasta tulkita ihmisen kehoa ja sen kykyä parantaa itse itseään akupunktion, ravinnon ja terveiden elintapojen keinoin. Tuskin yksikään kuulija jäi kylmäksi tämän luennon tiimoilta – sen verran järeää tietoa oli saatavilla huumorinkukkaa unohtamatta. Kenellä oli liikaa kuumuutta kehossa, kenellä taas kylmyyttä, jäi jokaisen itsensä arvailtavaksi, mutta todellisen diagnoosin haluaa varmasti moni Ilkan asiantuntevissa käsissä jälkikäteen kuulla. Ei muuta kuin aikoja varailemaan!

Kiitos vielä omasta puolestani oivalluksia herättäneestä päivästä, leppoisasta tunnelmasta ja herkullisista evästyksistä! Näitä lisää!

Teksti: Nina Näränen