Kysymyksiä reikihoidoista ja hoitamisesta

Olet tervetullut hoitoon ja kurssille omana itsenäsi. Avoin, vastaanottava mieli auttaa sinua parhaiten kokemaan reikienergian vaikutuksen. Vaatetuksena itsellesi mieluisat vaatteet, joissa voit rentoutua ja olla vapaasti.

Yleisimpiä kokemuksia hoidettavalle ovat syvä rentoutumisen tunne ja kokemus oman sisäisen tilan ja voiman kasvusta. Joillakin voi tulla myös kokemuksia lämmöstä tai kylmyydestä ja mielikuvamaailma voi olla hoidon aikana hyvin elävä.

Kokemukset vaihtelevat ihmisten välillä paljon, kuin myös eri hoitokertojen välillä. Tämä kaikki kertoo siitä, että on kyse kokonaisvaltaisesta luovasta ja muuttuvasta elämänvoimasta.

Lopputulos on paljon tärkeämpää kuin kokemus hoidon aikana. On hyvä ymmärtää, että hoidon aikana tapahtuu kaikki tarvittava. Liika kokemusten janoaminen saattaa jopa kääntää meidät pois kaikkein tärkeimmästä eli omasta itsestämme, joka on eheytymässä ja paranemassa.

Hoidettavalla saa olla päällään mitä tahansa mitä hän itse haluaa. Kaikki materiaalit, myös metalli, ovat loppujen lopuksi saman maailmankaikkeuden ainetta ja niin ollen kuuluvat tänne.

Näkemys hoidosta neljänä peräkkäisenä päivänä on hyvin länsimaalainen. Idea neljästä hoidosta on joskus syntynyt siitä, että ensin hoidettaisiin keho sitten tunteet, mieli ja sielu. Mutta elämänvoima on viisas ja se hoitaa niin kuin luonnonlait toimivat, eikä tottele näitä mielipiteitä. Totta on kyllä, että mitä enemmän hoitoja tehdään, niin sitä syvempi on niiden vaikutus. Joku haluaa käydä kerran viikossa, joku kerran kuussa, eli hoidettavan oma intuitio on myös toipumisessa tärkeää.

Määrää ei kukaan voi hoitojen alkaessa tietää. Lähtökohtana kannattaa pitää sitä syytä tai sairautta, miksi on alun perin hoitoon hakeuduttu. Yleensä hoidon tarve lakkaa tai huomattavasti vähenee, kun hoitoon tulon syy on poistunut tai ainakin helpottunut.

Tärkeä osa reikiä on hyväntekeväisyys, jota jo Mikao Usui toteutti mm. siten, että kaukoreikilähetyksistä ei peritty maksua. Yhdistyksemme jäsenet toteuttavat tätä samaa hiljaisen hyväntekeväisyyden periaatetta.

Reiki 1-kurssilla saat ohjeet omaan ja toisten hoitamiseen. Tärkeää kuitenkin on, että hoidat itseäsi ensin ja muita sen jälkeen, kun tunnet olevasi siihen valmis. Jos sinulla on jokin hoitaja- tai terapeuttikoulutus ennestään ja kokemusta hoitotyöstä niin voit omahoitosi jälkeen hyvinkin nopeasti siirtyä tekemään reikihoitoja ammattimaisesti.

 

» Yleistä » Historia

Takaisin sivun alkuun